SUMMER BUCKET LIST 2017

Vannotin itselleni etten tekisi summer bucket listaa tänä kesänä, mutta päädyin sitten siihen tulokseen että kyllä mä haluan sen tehdä. Oon muutaman kerran kokeillu eikä se ole onnistunut ja en ole edes tehnyt sitä oikein. Kesän lopuksihan pitäisi katsoa kuinka monta juttua on jäänyt tekemättä ja sen lukumäärän mukaan niin monta rangaistusta. Eikö se näin mene? Ainakin itse oon ymmärtäny sen näin. Jos ei ole näin niin aion kuitenkin tehdä sen tällä tavoin. Koska oon itse surkea keksimään rangaistuksia niin pyydän teiltä apua tähän. Voisit myös kertoa kiinnostaako tämä enemmän tekstin vai videon muodossa.

IMG_7586

Heitä talviturkki pois. Tämä on ihan pakko laittaa ensimmäiseksi sillä en heittänyt talviturkkiani viime kesänä pois. Eli mulla on vielä sitä edellisenkin talven turkki päällä. Jaiks!

Pyöräile. Ajattelin että voisi laittaa kerran viikossa sillä se olisi hyvä tavoite. Sitten taas joka viikko en välttämättä voi pyöräillä jos on liikaa tekemistä. Sitä tosin epäilen.

Aloita lenkkeily. Tämä piti aloittaa keväällä ja Mochinan olessa se lähtikin hyvin käyntiin. Heti kuitenkin kun tuo pieni karvakuono lähti niin se lenkkeily vähän jäi. Tavoitteena on nyt kuitenkin kesän aikana aloittaa hiukan terveellisempi elämäntyyli. Olen sanonut tätä useasti, mutta kuitenkin suomalainen on kesällä pirteimmillään ja motivoituneimmillaan. Mikä olisi siis parempi vuoden aika aloittaa kuin kesä.

Käy Tukholmassa sekä Tallinnassa. Ruotsin risteily kavereiden kanssa on jo päivämäärälleen sovittu, joten se tulee tapahtumaan. Tallinnassa käymisestä ollaan murun kanssa puhuttu mutta päivää ei olla vielä päätetty. Toivotaan että se kuitenkin sitten tapahtuisi.

Parvekkeen sisustus kuntoon. Parvekehan ei oo mulla tällä hetkellä kovinkaan edustavan näköinen. Yksi jakkara, matto ja pöytänä pahvilaatikko, jonka oon pöytäliinalla peittäny. Kukkakin lyötyy. Mulla on jo visio siitä mitä parvekkeen sisustukselle teen ja nyt kesällä olisi kiva saada sen näköiseksi, sillä tuolla on tosi kiva olla aurinkoisina päivinä.

Opettele kieliä. Tässä toukokuussa innostuin opiskelemaan kieliä. Oon aina halunnu osata puhua kuutta eri kieltä, sillä se olisi hienoa mutta myös todella kätevää. Mä en ole vaan koskaan tullut toimeen mun kielten opettajien kanssa. Niiden opetustyylit kun ei oo uponnu muhun. Hyvä et ees oikeesti osaan näin hyvin englantia ku osaan. Opettelen nyt siis kieliä sellaisen puhelimeen ladattavan sovelluksen avulla kuin dulingo. Suosittelen lataamaan sen jos kielten opiskelu kiinnostaa. Se on tosi kätevä. Tarkoitus olisi ainakin kesän loppuun mennessä osata ranskan alkeet. Kenties jopa japanin ja venäjän. Näiden jälkeen saksa jota lukiossa opiskelin.

bucket1

Julkaise ainakin viisi videota kesän aikana. Siksi vain viisi sillä muuten mulle tulee tästä kauheat paineet. Tahdon kyllä tehdä videoita myös blogipostausten lisäksi, mutta se on hiukan vaikeaa kun en oo tottunut yleisöön kuvauksen aikana. Tämä kun on yksiö ja ainoat kuvauspaikat ovat parveke tai vessa. Hyvät paikat, mutta muru kuitenkin käyttää molempia joko röökin tai vessahädän vuoksi. Kesän aikana yritän myös siis päästä tästä jännityksestä pois, sillä muru jo tietää mun blogi sekä tubeharrastuksesta ja on ihan ok sen suhteen. Kunhan hän ei näy kuvissa ja videolla niin kaikki hyvin.

Mene mökille. Tätä epäilen että se toteutuu, mutta laitan sen silti tähän sillä tahdon mennä mökille. Se kuuluu jokaisen suomalaisen kesän viettoon käydä mökillä. Oon itse enemmän kaupunki-ihminen - vihaan ulkohuusseja sekä miljoonan parven ötököitä - mutta kyllä mäkin siellä mökillä kuitenkin viihdyn.

Käy soutamassa. Jos mökillä olisi mahdollisuus käydä niin olisi kiva päästä myös soutamaan. Se on oikeasti todella rentouttavaa, vaikka raskasta lihaksille. Ainakin haba siinä kasvaa.

Vieraile Lohjalla. Isäpuoleni asuu Lohjalla ja hänen luonaan on aivan mahtava käydä. Oon nähnyt ainoastaan minkälaista hänen luonaan on talvella, joten olisi kiva myös nähdä hänen puutarhansa näin kesällä kun se oikein kukoistaa.

Suunnittele toinen tatuointi ja päätä päivämäärä sen tekoon. Mullahan on siis yksi ainoa tatuointi kädessä ja tahdon toisen. Onnekseni mulla on lahjakortti isäpuolelleni - hän on tatuoija jos en ole vielä sanonut - joka on voimassa vain tämän vuoden. Ostin lahjakortin murulle, mutta hän ei tahdo vielä käyttää sitä sillä tahtoo ensin olla tiptop kunnossa. Siinä voi mennä vuosi tai kaksi ja tämä on voimassa vain tän vuoden ajan. Oon maksanu sen joten käytän sen sitten itseeni. Yrtiän päättää minkä tatuoinnin tahdon ennen kesän loppua. Kesän aikana en sitä tahdo ottaa sillä se pitää suojata auringolta ja lämmöltä yms yms. Tahdon kuitenkin nauttia kesästä.

Hanki kesälukemista. Jos löydän mun kirjastokortin niin käyn nopesti tämän viikon aikana vierailemassa lähimmässä kirjastossa ja etsin jotain kesälukemista. Jos en löydä sitä niin tyydyn sitten kolmeen kirjaan jotka kaverilta oon lainannut ja niihin John Greenin kirjoihin jotka omistan ja joita en ole vielä lukenut. Voisin myös täydentää kesän aikana mun Harry Potter kokoelman. Mulla on nimittäin kaikki Feeniksin kiltaan saakka. 

IMG_7575

Mitä asioita sä oot suunnitellu tekeväs tänä kesänä?

xoxo
Paula


Seuraathan myös Youtubessa, omani sekä blogin instagramia (@pauline_xs & @paulinebeautyqueen), Twitterissä (@paulukkaaa), Snapchatissä (paulukkaaa) ja Tumblr:ssa (w-o-l-f-i-e)

18 kommenttia

  1. Ihania ja kivoja kohtia jokainen noista! :)

    sinunvaikkahajoat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kivoja suunnitelmia! Täällä alkaa parvekeprojekti olemaan jo loppusuoralla, vielä pari pikkujuttua vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootan innolla et pääsen toteuttaa oman idean partsin ns. "sisustuksesta" :D

      Poista
  3. Mahtava lista! :)
    Tykästyin muutenkin tosi paljon sun blogiin, jäin lukemaan! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana lista, kaikki asiat niin kivan kuuloisia! Tuo tatuoinnin suunnittelu varsinkin kuulostaa kivalta :) Rangaistuksia voisi olla esimerkiksi jääkylmän veden kaataminen sankosta päähän, kananmunan rikkominen päähän ja jäätelön lätsäyttäminen naamaan :D
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen innol et pääsen suunnittelee isäpuolen kanssa kuvaa :D Kiitos rangaistus ehdotuksista! Kaks viimestä herätti kiinnostuksen. Laitan kyl kaikki ylös ja vedän varmaan hatusta mikä nakki sitte napsahtaa :DD

      Poista
  5. Kivoja kohtia, toivottavasti saat toteutettua mahdollisimman monta. :D ite päätin etten tee tällästä just siks koska mun pettymys on liian kova, kun en mitään saa ikinä toteutettua. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin just et en viittii tehä ku joko jutut unohtuu tai sit en saa mitään aikaseks. Halusin kuitenkin jotai tavotteita kesäks, sillä jos mitään ei oo nii en sit todennäkösesti tee mitään :p

      Poista
  6. Kielten opiskelu on kyllä paljon kivempaa nyt kun on tajunnut, ettei ainoa tapa opetella kieliä oo oppikirjasta pänttääminen! :-D Duolingo on tosi kätevä, ite tykkään myös katella sarjoja ja leffoja muilla kielillä (Netflixistä löytyy aika paljon esim ranskankielisiä leffoja!) ja kuunnella välillä muutakin kuin enkun- tai suomenkielistä musiikkia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oon just alkanu kuuntelemaan musiikkia muillakin kielillä kuin suomi ja enkku. Sarjoja en oo vielä koska tykkään enemmän kuunnella ja keskittyä itse sarjaan tai leffaan ku lukea tekstejä. Siks usein enkunkieliset sarjat tulee katottua ilman tekstityksiä

      Poista
  7. Oi hyvä vinkkaus toi kieltenopiskelusovellus! Melkeen täytyis ladata itellekkin :D mut tosi kivankuuloinen kesä tulossa sulle jos toteutat noista vaikka puoletkin! Aika samanlaisia juttuja kun itekkin haluaisin toteuttaa, joten ois kiva jos vaikka postaisit muutamasta toteutuneesta erikseenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kannattaa ladata ja kokeilla, jos siis on hyvä englannintaito. Tätä sovellusta ei saa nimittäin suomeksi. Mikä on sinänsä harmi, mut ainakin enkunki kieli saa harjotusta :D

      Poista
  8. Tosi hyviä juttuja, toivottavasti saat kesän loppuun mennessä tehtyä, ainakin suurimman osan näistä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän ainakin saada yli puolet toteutettua :)

      Poista
  9. Ihan sika hauska postaus! Jos jotain tulee parvekkeen kuntoonlaitosta mieleen kannattaa käydä tsekkaamassa mun blogista kun laudotettiin parveke, että miten paljon se voi vaikuttaa ja se aivan pieni ehostus elättää partsin kyllä kunnolla eloon! :)

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää käydä kyl kurkkaamassa! Tahtoisin nimittäin juuri sellaiset puulaatat tonne partsille. Toi partsin lattia on nimittäin tosi tylsän näkönen ja aika kylmä.

      Poista

Pidetään kommentit jooko siisteinä, kiitos ♥