HELSINGIN KOLME TUKKUA

En voinut vastustaa kiusausta tehdä postausta tästä. Viime viikon keskiviikkona käytiin luokan kanssa kolmessa eri tukussa vierailulla, Käherryshuollossa, Hairmail:ssa ja Keunella. Kolme tukkua Helsingissä, joissa kaikissa oli hyvä tuotevalikoima sekä hinnasto. Kerron tässä postauksessa hiukan ensivaikutelmiani näistä paikoista, sillä vierailin ensimmäistä kertaa tukuissa. HUOM! Nämä tukut ovat myös sellaisia paikkoja joista tavalliset kuluttajat eivät voi mitään ostaa. Voit käydä näissä jos olet kauneusalan yrittäjä, töissä tai opiskelija.

Ensimmäisenä käytiin Käherryshuollossa - josta en valitettavasti ottanut kuvia - joka sijaitsee Pasilassa, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä koulustani. Hyvin pieni paikka ja aika hyvä valikoima välineiden suhteen. Kampoja, harjoja, hiusklipsejä yms. oli todella paljon. Kaupassa työskentelevä nainen esitteli tuotteet hyvin ja kertoi myös muita hyödyllisiä vinkkejä. Hän esimerkiksi kertoi miksi hiussaksilla ei saa leikata mitään muuta kuin hiuksia ja miksi niiden pudottelua kannattaa välttää. Kukaan kun ei ollut tätä aikaisemmin selittänyt. Oli vain kielletty leikkaamasta paperia, lankaa ja kynsiä sekä pudottamasta. He olivat myös ostaneet kolmea eri limua sekä julia -karkkeja meille joka oli ihana ele.

tukku3

tukku2.1

Seuraava vierailun kohteemme oli Hairmail, joka sijaitsee Runeberginkadulla. Tämä oli hiukan isompi tukku, oli ylä- ja alakerta. Heillä oli enemmän hiusten sekä parran hoitoon ja värjäykseen tarkoitettavia tuotteita. Kaikki oli siistiä ja ihanassa järjestyksessä, sekä ryhmähinnat olivat todella edullisia. Mitä enemmän tuotteita ostit, sitä halvemmaksi tuli. Hairmail:ssa kannattaisi siis tehdä ostoksia kavereiden kanssa.

tukku1

Vaikka tuotteet olivat hyviä laadultaan sekä hinnoiltaan oli palvelu täällä hiukan tylyä. Meille tästä yrityksestä kertova nainen sanoi kyllä auttavansa aina jos olisi jotain kysyttävää, mutta hän ei kauheasti kertonut tuotteista tai suositellut mitään tiettyä paria saksia tai fööniä. Toisin kuin Käherryshuollossa. Täällä voisin kyllä käydä uudestaan, mutta varmaankin ostaisin enemmin hiusten värjäykseen ja hoitoon tarvittavia tuotteita kuin itse työvälineitä.

tukku4

Viimeinen vierailun kohteemme oli Keune, jonka osoite on Pohjoinen Rautatienkatu 19. Toinen pieni tukku, jossa oli hiukan nenää häiritsevä pistävä haju. Sen ainakin ensimmäisenä huomasin, mutta se katosi nopeasti. Vastaanotto oli täällä todella ystävällistä. Tukun esimies otti meidät hymyillen vastaan ja kysyi melkeinpä ensimmäisenä että tahtooko joku meistä kahvia tai mehua. Oli ihanaa että hän otti meidät vastaan sellaisina asiakkaina jotka tulisivat tekemään ostoksia useasti tässä tukussa.

tukku5.1

Keunessa oli paljon alennuksia ja hyviä tarjouksia eikä valikoimakaan ollut huono. Aika samanlaisia tuotteita oli kuin edellisissä tukuissa, mutta oli kiva päästä vertailemaan saman kamman hintoja. Keunessa ihastuin myös tuollaiseen ylä- ja alahyllyillä olevaan arkkuun, jonne saisi kaikki omat työvälineet mahtumaan. Sellaisen aion itselleni kyllä hankkia. Saimme koulusta kyllä tavaroidemme kuljettamiseen korit, mutta mun mielestä ne on paremmassa järjestyksessä tuollaisessa "arkussa" kuin kaupan ostoskorissa.

tukku6

Saimme myös Käherryshuollosta jokainen ilmaisen harjan, kiitokseksi käynnistä, ja Keunelta pari minipullo shamppoota heidän uudesta hiustenhoito sarjastaan Care. En tiedä saivatko muut samat kuin minä, mutta itselleni tuli kaksi pulloa Satin Oil nimistä tuotetta. Testattua tuli ja hiukset tuntuvat kyllä paremmalta kuin aikaisemmin. Hairmail ei puolestaan antanut meille mitään, mutta se ei ole se syy miksi en kauheasti viihtynyt tukussa. Käherryshuolto ja Keune olivat enemmän sellaiset tukut joissa vierailu oli mukavaa ja toistekin menisin, sillä tiedän että vastassa on iloinen ja ystävällinen myyjä, joka kertoo niin hyvät kuin huonotkin puolet tietyistä tuotteista.

Suurin osa teistä ei voi vierailla näissä tukuissa, mutta halusin tehdä tämän postauksen sillä tarkoituksella että se isoin ja parhaimman ryhmätarjouksen omaava ei välttämättä aina ole se mieluisin vierailun kohde. Mua hiukan ihmetytti Hairmail:n pieni töykeys, sillä kyseessä oli kuitenkin monta opiskelijaa jotka saattaisivat seuraavan kahden vuoden aikana tehdä kaikki ostoksensa kyseisessä tukussa.

Oletko itse käynyt sellaisessa liikkeessä, jossa asiakaspalvelu ei ole oikein ollut sitä parasta?

xoxo
Paula

8 kommenttia

  1. Oii kuinka siistiä päästä käymään tollasissa tukuissa. On ainakin valinnanvaraa. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyl tosi kiva tietää ettei oo vaa sitä yhtä paikkaa mistä kaikki työvälineet pitää hankkia :D

      Poista
  2. Tosi hyvä esittely näistä tukuista! Oli kiinnostava lukea, vaikka en todennäköisesti tule ikinä näissä asioimaan :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista luettavaa, vaikka noissa tuskin tulee ikinä käytyä. Kurja ettei yhden tukun myyjä oikein osannut asettua tilanteeseen ja tajuta että nämä ovat niitä vasta-alkajia jotka eivät välttämättä oikein tiedä mitä kysyä tuotteista. Vaatisi sitten sitä reippaampaa otetta tuotteiden esittelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)
      Se kyllä oli. Kysyin sitten muutamalta muulta luokkakaverilta ja ne sano ihan samaa että siellä oli oltu vähän tylyjä. Oli siis silleen kiva huomata etten ollu ainoa joka näin ajatteli :p

      Poista
  4. Tää oli mielenkiintoinen postaus ja tykkäsin erityisesti siitä, että kerroit rehellisesti sun mielipiteen kaikista tukuista :) Itse en todennäköisesti pääse missään vaiheessa vierailemaan noissa tukuissa, mutta tätä oli silti hauska lukea! Harmittaa tuo tylyhkö käytös teidän kaikkien opiskelijoiden puolesta :/

    VastaaPoista

Pidetään kommentit jooko siisteinä, kiitos ♥