14 VINKKIÄ HYVINVOINTIIN

Jokunen aika sitten Sonja julkaisi omassa blogissaan tällaisen hyvinvointihaasteen enkä itse voinut vastustaa kiusausta olla tekemättä tätä. Tämän haasteen idea oli jotenkin niin ihana. Yksi sana ja niin erilaisia vastauksia voi tulla. Käy ihmeessä kurkkaamassa Sonjan vinkit ja tässä ovatkin sitten omat neljätoista vinkkiäni hyvinvointiin.

nektariinit1

Kirjoita vähintään sata sanaa päivässä. Näin on myös itse Stephen King suositellut. Oli se sitten omien ajatusten saamista ylös paperille tai oman maailman rakentamista sanoin. Bloggaajana on muutenkin hyvä harjoitella miten saa yksinkertaisesti, ilman liikoja jaaritteluita, kerrottua postauksen pointit.

Mene ulos ainakin kerran päivässä. Pieni kävely ja happihyppely tekevät aina hyvää. Varsinkin näin syksyn aikaan kannattaa ottaa sadettomista päivistä kaikki ilo irti.

Nauti pienistä asioista. Pimenevien päivien keskellä on aina hyvä muistuttaa itseään niistä elämän pienistä iloista.

Hymyile. Monet unohtavat aina tähän aikaan vuodesta sen kiireen lisääntyessä ja kasaantuessa harteille enemmän tuon simppelin asian. Hymyn. Joitakin ei hymyilytä, joten muista itse miettiä asioita jotka saavat sinut hymyilemään. Se myös piristää ihmeellisesti muitakin.

nektariini3

Katso vähemmän puhelinta ja enemmän ympärilläsi olevaa maailmaa. Niin monet pitävät katseensa kiinni puhelimessa liikenteessä että sivuuttavat monet kauniit ja karusti, mutta myös ne kammottavatkin asiat mitä siinä vieressä tapahtuu.

Syö uutuuksia. Anna kielesi pari kertaa viikossa maistaa jotain uutta. Se voi olla kokonaan uusi ruoka tai välipalapatukka. Jo pelkkä uusien ruokien kokeilu tekee elämästä jännittävää.

Näe asiat uusin silmin. Joskus on hyvä katsoa asioita eri näkökulmasta. Oli kyseessä siiten mielipiteet tai vaikka se ruma pöytälamppu. Aina löytyy uusi tapa nähdä ja ymmärtää asioita.

Halua opetella uusia asioita. Koskaan ei ole myöhäistä opetella piirtämään tai harjoittamaan taistelutaitoja. Kaikki lähtee kuitenkin halusta oppia.

Anna itsesi suuttua. Kaikki odottavat aina iloisia hymyjä ja ystävällisiä sanoja muilta, mutta ihanan hymynkin takana on aina välillä suuttumus. Sinulla on oikeus avata suusi ja kertoa mikä ärsyttää.

nektariini2

Työskentele rauhassa. Samoin myös opiskeluiden suhteen. Näidenkin kanssa pitää aina välillä muistaa ottaa syvä hengitys. Millään ei ole koskaan kiire. Täydellisyys ei koskaan synny kiireen alla.

Lyödä oma paikkasi, missä rentoutua. Kaikki tarvitsevat rentoutumista ja varsinkin omaa aikaa.

Juo vettä. Nesteytys on aina tärkeää. 

Luo omaa taidettasi. Taide ei ole nimittäin pelkkää maalamista, piirtämistä tai veistämistä. Ruoka on taidetta. Musiikki on taidetta. Jopa tietokoneen rakentaminen on taidetta. 

Tee jotain hyvää niin muille kuin itsellesikin. 

Jos päädyt tekemään tämän haasteen omaan blogiisi niin tule ihmeessä linkkaamaan mulle postauksesi. Mielelläni lukisin teidän neuvoja.

xoxo
Paula

10 kommenttia

  1. Olipas hyviä vinkkejä! Nämä ovat kaikki tosi tärkeintä pointteja arjessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin miettiä sellaisia jotka on aika ilmiselviä, mutta silti tärkeitä asioita, jotka saattaa unohtua todella helposti kaiken muun keskellä

      Poista
  2. Tosi ihana postausidea! Sulta löytää kyllä aina mahtavia postausideoita. Tämäkin tulee omaan toteutettavien postausten listaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla että oot tota mieltä :D Linkaa mulle heti kun oot tehny postauksen omaan blogiis!

      Poista
  3. Tosi hyviä vinkkejä! Tekisi nyt itsekin mieli toteuttaa tämmöinen postaus! Ylipäätään musta tosi tärkeä juttu on se, että muistaa kuunnella itseään ja seurata sitä omaa jaksamista. Välttyisi sitten kalenterin ylibuukkaamiselta yms. tylsältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iteki huomannu niin omalla kuin muiden kohdalla sen että harteille kasataan aivan liikaa töitä. Ei sitä jaksa jos ei ota hetkeksi aikaa itselleen

      Poista
  4. Kivat vinkit! Pitäisi yrittää aina olla luovempi ja valita terveellisemmin ja miettiä terveellisemmin. Mukavuuden halu ajaa niihin vähän huonompiin päätöksiin usein :)

    - Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ajaa! Yrittäny tässä itekin kääntää ajatusmaailmaa siihen terveellisempään suuntaan ja se on kyllä onnistunu. Kunhan nyt saisi vielä ne rutiinit ja tekemisetkin muutettua parempaan suuntaan :D

      Poista
  5. Menee ehdottomasti toteutukseen oman blogin puolella.

    VastaaPoista
  6. Olipas kyllä hyviä ja oikeasti hyödyllisiä vinkkejä! :)

    sinunvaikkahajoat.blogspot.fi

    VastaaPoista

Pidetään kommentit jooko siisteinä, kiitos ♥