GOLDWELL PROEDITION TYÖKALUPAKKI

Tänään ajattelin esitellä teille mun "työkalupakin", jonka ostin mun työvälineiden säilytystä ja kuskaamista varten. Tällä hetkellä tuo pakki on koulussa, omassa kaapissani säilytyksessä, sillä en vielä oikein tarvitse työvälineitäni koulun ulkopuolella. Miksi hankin tämän, vaikka meillä koulussa onkin korit joissa voimme kannella työvälineitämme luokasta toiseen? Ehkä suurimpana syynä oli se että kori muistuttaa kaupan ostoskoreja eikä se omaa silmääni miellytä juuri yhtään, mutta myös siksi että tämän kanssa on helpompi kuljettaa tavaroita. Jos joku tahtoo hiusten leikkuun koulun ulkopuolella voin ottaa tämän kotiin. Helppo kuskailla ympäri maita ja mantuja.

pakki

Olemme nyt siis vierailleet neljässä tukussa. Enemmänkin niitä on olemassa, mutta emme luultavasti enää missään muualla käy luokan kanssa. Yksin voimme käydy kurkkimassa esimerkiksi miltä Wellan tukku näyttää. Näistä neljästä tukusta joissa vierailimme kolmessa myydään tällaisia "työkalupakkeja". Itse ostin omani Goldwell tukusta ja moni muu oli sitten ostanut Kinnuselta tai Käherryshuollosta. Miksi itse valitsin Goldwell:n?


pakki2

Numerolukko // Toisin kuin muiden tukkujen tarjoamissa pakeissa tässä on numerolukko. Tämä on mun mielestä todella tärkeä, sillä tuo salkku sisältää todella arvokasta tavaraa. Nuo työvälineet ovat nimittäin kalliita eikä niitä voi ostaa ihan mistä tahansa kaupasta. Pystyn siis itse hengittämään paremmin kun tiedän että vain minä saan pakin auki. Ei siis tarvitse pelätä että joku varastaisi vaikka föönini tai kihartimeni.

DSC00039

DSC00040

DSC00037

Omat lokerot // Kaikissa pakeissa on isolokero ja liikutettava sivuseinä, jolla voi itse määrittää paljon tilaa tahtoo pakissa olevan. Se miksi ihastuin oikeastaan tähän Goldwell:n pakkiin oli tuo sivussa oleva erillinen osio saksille ja harjoille sekä kammoille - alin kuva. Muissa ei nimittäin tätä ollut. Tähän pakkiin siis mahtuu paljon enemmän työvälineitä tuon sivulokeron ansiosta, kun kammat ja sakset eivät vie nini paljon tilaa isossa säilytyslokerossa.

DSC00041

DSC00047

Pinnilaatikko // Tätäkään ei ollut muissa pakeissa. Pinnejä meillä on koululla, mutta entä sitten kun päästään työelämään niin mihin ne omat pinnit ja ponnarit oikein sitten laittaa säilöön? Ei ne nyt voi ympäriinsä, sikin sokin olla tuolla pakissa. Tämä laatikko oli mun mielestä todella hyvä ja hyödyllinen lisäys. 

Eniten ehkä mietin pakkia valitessani juuri sitä käytännöllisyyttä sekä sitä että voin käyttää sitä myös sitten työelämässä. Kinnusella ja Käherryshuollolla oli aivan ihania pakkeja ulkopuolisesti. Kinnusella oli violetteja ja pinkkejä. Käherryshuololla taas glitterpäälysteinen. Kumpaankaan ei kuitenkaan paljon välineitä mahdu ja Käherryshuollon glitterpakki tiputtelee glitteriä ja sitä tarttuu myös käsiin, sitten työvälineisiin ja ennen kuin huomaakaan sitä glitteriä on asiakkaan hiuksissa. 
Glodwell oli omasta mielestäni paras vaihtoehto säilytyksen kannalta. Hyvä juttu oli myös kantohihna, jotta pakkia voi kantaa olalla. Näissä muissa kun oli vain se kantokahva. Ulkonäöltään pakki ei ehkä miellytä kaikkien silmää, mutta se on paras vaihtoehto tavaroiden säilytykseen ja kuskaamiseen. Ainakin tämä on oma mielipiteeni. Jos ei pidä siitä niin pakin voi aina päälystää tai värjätä.

Jos olet siis hiusalan opiskelija niin suosittelen tuhlaamaan sen hiukan yli 70€ tähän pakkiin. Muutenkaan ei kannata heti ostaa sitä ensimmäistä vaihtoehtoa jonka näkee vaan rauhassa silmäilee eri vaihtoehtoja. Kaikissa asioissa kannattaa miettiä sitä käytännöllisyyttä eikä sitä mikä näyttää kauniimmalta. Omasta mielestäni tämä Goldwell:n salkku on eniten ammattilaisen työkalupakin näköinen.

xoxo
Paula

4 kommenttia:

  1. Onpa kyllä kätsy pakkaus! Totahan vois hyödyntää vaikka mihin muuhunkin kuin hiusjuttuihin :) Ja musta toi ulkoasukin on just hyvän simppeli.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä! Ja koska noi välineet ei niin edullisia kuitenkaan ole, niin lukosta on aivan varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa! Jään itseasiassa seuraamaan blogiasi nyt kun ehdin tämän linkinkin avata, koska sun blogin henki on mulle mielekäs! :)

    Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä esittely! Tuo kuulostaa kyllä kätevältä pakilta ihan näin tietämättömänkin mielestä! :)

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa tosi kätevältä ja laadukkaalta pakilta! Varmasti hyvä ostos! :)

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset