TOIVELISTA SYKSYLLE

"Tyylin metsästys" postaus oli saanut kommentteja joista oli ihana huomata etten ole yksin. Tämä on oikeastaan yksi syy miksi blogia pidän pystyssä. Näkee ja tutustuu ihmisiin joilla on samanlaisia ajatuksia. Linda oli kommentissaan kertonut etsivänsä pinterestistä inspiraatioita tyyliinsä. Otin siis tästä neuvosta vaarin ja aloinkin sitten selailemaan kyseistä sivustoa. Pian olinkin luonut muutaman inspiraatiota antavan kansion. Samalla keksin myös muutaman vaatteen jotka tahdon omaan tyyliini lisätä.

wish list for fall #1
1. Ylisuuri villapaita - Muistaakseni olen jossakin postauksessa sanonut vältteleväni tällä hetkellä liian isoja vaatteita. Edelleenkin yritän välttää liian suuria vaatteita, mutta näin syksyllä halu pitää ylisuuria villapaitoja on todella suuri. Niitä löytyy pari kaapista, mutta olen ostanut ne joskus yläaste ja lukio aikoina, joten värit ovat aika räikeät. Metsästyksessä on siis villapaita joka olisi ruskan sävyinen. Tahtoohan sitä nyt syksyllä pukeutua syksyn väreihin.

2. Villatakki - Näitä olen nyt itse nähnyt aikalailla kaikkialla ja itselleni löysin yhden ihanaisen kirpputorilta - edellisessä postauksessa - mutta tahdon toisenkin. Hiukan pehmeämmän ja paksumman ja sellaisen jossa ei ole nappeja.

3. Lierihattu - Olen nyt muutaman vuoden ihaillut näitä hattuja niin kaupoissa, instassa kuin kaverini päässä. En kuitenkaan ole tämän tyylistä hattua uskaltanut ostaa juuri sen takia ettei se "sopisi" tyyliini ja ennen kaikkea kasvonmuotoihini. Kuitenkin kesäkuussa ollessamme ruotsissa kavereiden kanssa kokeilin shoppailessamme yhtä ja yksi kavereistani tokaisi sen näyttävän hyvältä. Kadun etten ostanut sitä, mutta nyt tahdon lisätä tuon hatun niin vaatekaappiini kuin tyyliini.

4. Isompi farkkutakki - Farkkutakit ovat yksi rakkauden kohteistani - nahkatakkien lisäksi - mutta harmillisesti omistan vain yhden. Se on edelleen hyvässä kunnossa, vaikka onkin ollut käytössä yli 5 vuotta. Tämä takki on kuitekin istuu liiankin täydellisesti minulle ja se tarkoittaa sitä etten voi oikein käyttää sitä villapaitojeni kanssa syksyisin. Se on niin tiukka että ei sen alle mahdu mitään hupparia sun muuta. Etsinnässä siis farkkutakki joka sopii syksyiseen säähän.

5. Over-the-knee boots - Tunnustan olevani kenkähamstraaja, mutta ei niitä voi koskaan olla liikaa. Kengät kun mahtuvat aina jalkaan. Omistan paritkin korolliset nilkkurit, joten olisi kiva saada tällaiset over-the-knee kengät.

6. Minihame - En ole oikein hameihmisiä kesäisin, vaan se himo käyttää hametta sekä mekkoa syttyy itselleni vasta syksyn tullessa. Johtunee varmaan siitä että tykkään yleensä käyttää sukkahousuja hameiden kanssa. Hameita kaapistani siis löytyy, mutta tällaista yksilöä ei vielä. Tuollainen napit edessä tyyppinen minihame olisi aivan ihana ja kyllä ruskeassa sävyssä.

7. Silmälasit - Suurin osa tietää varmaankin jo että minulla on silmälasit. Nämä lasit jotka tosin olette nähneet ovat neljä vuotta vanhat ja todella naarmuilla. Ensi kuussa käyn kyllä hankkimassa itselleni silmälasit, sillä en edes pidä enää nykyisten sangoista. Kuvassa näkyvät ovat sellaiset joita olen harkinnut itselleni.

8. Kaulahuivi - Tämä tuli listaan vain sen vuoksi että omistan kaksi huivia ja tahtoisin kolmannen erisävyisen. Nuo kaksi eivät sovi ihan kaikkiin asuihin. Toinen ei edes lämmitä yhtään.

9. Laukku - Kenkien lisäksi olen kova hamstraamaan laukkuja, mutta olen ostellut paljon laukkuja H&M:sta. Ne eivät ole maailman parhainta laatua ja ovat purkautumassa. Tarvitsisin siis sellaisen laukun, joka kestää. Se tarkoittaa myös sitä että siihen täytyisi tuhlata enemmän rahaa kuin parikymppiä. Ei kun siis säästämään!

Minkälaiselta sinun toivelista näin syksyllä näyttää? Mitä mieltä olette muuten tällaisista "toivelista" -postauksista? Yay or nay?

xoxo
Paula

7 kommenttia

  1. Siis toi nro 1 on aivan ihana! Ottaisin ihan millon vaan käyttöön! :)

    VastaaPoista
  2. Tommoinen hattu on ollut itselläkin harkinnassa ties miten pitkään! Kiva tämmöinen kollaasipostaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit :)
      Ton tyylinen hattu on kyl jostain syystä tosi kivan näkönen

      Poista
  3. Mun toivelista näyttää kutakuinkin samalta kuin sulla! :-) Tosin, huiveja en kaipaa enää yhtään - niitä mulla on jo liikaa ja ne vie ihan kauheasti tilaa! :D Villatakin ja villapaitojakin tosin tarviisin - etenkin sellasta pehmeetä materiaalia oleva olis ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Ihan sikakivoja vaatteita! Varsinkin toi suuri villapaita♡

    VastaaPoista
  5. Ooh ihania, itsellänikin on ostoslistalla ylipolvensaappaat ilman korkoa (korolliset löytyy kotoa Suomesta) ja tuollainen mokkahame :) neuleitakaan ei voi olla koskaan liikaa ja itsekin ostin tänä syksynä ekan lierihattuni!

    VastaaPoista

Pidetään kommentit jooko siisteinä, kiitos ♥