TYYLIN METSÄSTYS

Kesän muututtua nyt syksyksi itselleni on tullut hiukan ristiriitaisia tunteita omaa tyyliäni kohtaan. Olen aina ollut varma melkeinpä kaiken muun suhteen. Minkälaista musiikkia kuuntelen, minkälaisen tahdon kotini sisustukseni olevan sekä minkälaisena tahdon blogini ulkoasun pitää. Oma pukeutumiseni on kuitenkin aina ollut aika sekalainen. En ole koskaan pitäytynyt vain yhdessä tyylissä, vaan se on vaihtunut mielialani mukaan. Nyt kuitenkin olen kyllästynyt siihen, miten sekalaiselta vaatekaappini näyttää. Tämä saa jopa joskus asuni näyttämään omasta mielestäin liian sekavilta.

villatakki1

Tiedän kuitenkin mistä en pidä ja mitkä tyylit ovat sellaisia jotka eivät sovi kuvastamaan minua. Persoonaani. Klassinen on liian siistiä, yksinkertaista ja tylsää makuuni. Rock ja punk liian raskashenkistä. Boheemi on maanläheistä, johon en itseäni luokittele. H&M:sta löytyvät vaatteet ovat melkeinpä aina miellyttäneet silmääni, mutta nykyään en osaa yhdistää niitä enää itseeni. Nuo vaatteet näyttävät aivan liian massaan sulautuvilta ja tahtoisin hiukan persoonallisempaa. Monkin kanssa oli sama, mutta nykyään noista vaatteista muodostuvat asukokonaisuudet ovat omaan makuuni liian outoja. 

villatakki3

Olen aina pitänyt skeittari ja tumblr henkisestä tyylistä ja niihin kahteen olen itseni varmasti eniten elämäni aikana itseni luokitellut. Tällä hetkellä kuitenkin kumpikin noista kahdesta tuntuu ihan liian teinimäiseltä. En ole kuitenkaan ollut teini nyt yli puoleen vuoteen. Kun katson vaatteita kaupoissa jokaisesta saan sellaiset tuntemukset että tätä käyttäisi yläasteikäinen eikä parikymppinen.

villatakki2
Villatakki Kirpputori // T-paita H&M // Kaulakoru H&M

Minulla on siis tällä hetkellä suuria ongelmia pukeutumiseni kanssa. Olen muuttunut niin paljon kuluneen vuoden sisällä etten enää tunne itseäni kotoisaksi vanhoissa vaatteissani. Nyrpistän nenääni kaikille vaatteille kaapissani. Tarkemmin sanottuna kaikille paidoilleni. Onnekseni mun ei tarvitse paljon pukeutumistani miettiä arkisin, kun koulussa meidän täytyy pukeutua työasuun. Minkälainen tahansa musta paita kelpaa ja sitten työkengät. Tämä siis helpottaa hiukan elämääni tällä hetkellä.

villatakki4

Tyyli on jokaisen oma asia. Se kertoo jotain ihmisestä ja sen avulla jokainen saa ilmaista itseään. Se että en löydä itseäni vaatekaapistani on minulle iso asia, sillä aina ennen olen pystynyt tekemään sen. Tällä hetkellä jokainen asukokonaisuus tuntuu todella väärältä. Jokin asu voi näyttää hyvältä, mutta se ei tunnu oikealta. Pitäisi vain päästä ostamaan uusia vaatteita, mutta ongelmana on se kun en tiedä mitä haluan sekä nuo omat tuntemani kaupat eivät anna enää itselleni sellaisia vaatteita joista pitäisin.

villatakki6

Etsin ja etsin ja toivon että pian löydän sen oman tyylini. En nimittäin enää kauhean kauaa jaksa katsella sekalaista vaatekaappiani. Pieneksi avuksi löysin nyt kouluni kirjaston, joka pursuaa kirjoja niin hiuksista, meikkauksesta kuin myös tyylistäkin. Lainasin muutaman pukeutumista käsittelevän kirjan, joiden toivon hiukan auttavan löytämään sen oman tyylini. Kukaan ei kuitenkaan jaksa koko elämäänsä elää sekavuudessa. 

Minkälainen on sun oma tyylisi?

xoxo
Paula

7 kommenttia:

  1. Ite ainakin oon kokenut pinterestin tosi hyödylliseks tyyliongelmapohdinnoissa! Mä nimittäin mietin noita ihan samoja juttuja jokin vuosi sitten, ja osin edelleenkin. Tein pinterestiin salaisen kansion, johon aloin lisäämään kaikkia mun silmään kivalta näyttäviä asuja, ja sit jos pitää ostaa jotain uutta ni selaan siitä kansiosta inspiraatiota. Esim talvitakit on aina ollu mulle kauheen vaikeita ostaa (ku mikään ei tunnu oman tyyliseltä jne) ni tän avulla onnistuin hankkimaan itelleni just sellasen mun tyylisen. Instassa pystyy nykyään kans luomaan kansioita, ni siellä tää sama juttu toimis varmasti kans hyvin :)

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
  2. Mun tyyli on aika rento. En pukeudu muodin mukaan,vaan silleen miten tykkään, aika paljon fiiliksen mukaan pukeudun.
    Joskus farkut/legginssit,toppi ja neule/huppari.(yleensä koulussa)
    Joskus gollarit ja t-paita. (Yleensä viikonloppuisin)

    VastaaPoista
  3. Tiedän niin tuon fiiliksen! Turhan lokeroinnin voi kyllä heittää romukoppaan, mutta omaa tyyliään olisi kiva osata kuvailla muutamilla sanoilla ja olla selvillä siitä mitä vaatekaupasta aikoo hakea. Itse olen jonkin sortin synkiö, teininä käytin paljon ihan goottivaatteita mutta nykyään yksinkertaisempia mustia/harmaita asuja. Vaikea tasapainoilla siinä, että mikä on tarpeeksi erikoista ollakseen minua ja mikä taas on jo liian erikoista. Kompromissi on yleensä se että en osta mitään jos tuollainen hämmennys iskee kaupassa, mutta sekään ei aina ole hyvä asia. Haluaisin pukeutua ikäni mukaisesti, mutta olla silti unohtamatta omia mieltymyksiäni.

    VastaaPoista
  4. Mie olen aina ollut kans yks sekamelska mun tyylini kanssa, mutta toisaalta tykkään siitä. Yhtenä päivänä mulla on se mekko ja yhtenä päivänä mun tuunattu takki ja nahkahousut. Rakastan sitä, että tyylien kanssa voi leikkiä ja oon aina pukenut vaatteita jotka on mukavia, mutta mulle mieluisia. En edes jaksa stressata siitä, minkä vaikutelman mun tyylistä saa, olen teinimäinen jos olen, mutta ainakin itse viihdyn! Kyllä siekin vielä tyylis löydät ja mun mielestä sulle just sopii skater-tyyli tosi hyvin, tsemppiö! ♥

    VastaaPoista
  5. Ah tuttu tunne. Itselläkin on tällä hetkellä hyvin sekava tyyli ja jotenkin edelleen etsin omaa tyyliäni. Ehkä se vielä joskus löytyy :)

    sinunvaikkahajoat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Mullakin on tosi vaihteleva tyyli, tykkään nimittäin klassisesta ja vähän tyttömäisestä tyylistä mutta myös rennommasta just vähän tumblr -tyylisestä tyylistä. Niitä mä vähän vaihtelen sitten fiiliksen mukaan, ja kaapista löytyy vaatteita molempiin tyyleihin. Mäkin silti haluaisin selkeyttää tyyliäni, ja välillä kriiseilen tän kanssa paljonkin :D

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä oman tyylin muovaamiseen paras työkalu on Pinterest. Sen kautta saa miettiä, millainen visuaalinen ilme omaa silmää miellyttää :) Mun oman tyylini tavoite on, että kun musta aika jättää, lähipiiri alkaa miettiä, olinko mä oikeasti shamaani :D

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset