GROW YOUR WORKOUT MOTIVATION

Nosta kätesi ylös jos olet joskus aloittanut kuntoilun, mutta todella nopeasti lopettanut, koska kiinnostuksesi on vain kadonnut. Minä nostin ainakin. Olen itse laiska ihminen luonnostani, mutta toisinaan taas aloitan kuntoilun ihan vain kokeilu mielessä. Jälleen tuli sitten sellainen fiilis että voisin taas kerran yrittää, mutta tällä kertaa ennen kuin aloittaisin miettisin kunnolla mitä ja milloin tahdon treenata sekä ennen kaikkea miksi. Yleensä kun sitä ei ole sen tarkemmin tullut mietittyä tai edes suunniteltua. Olen aina aloittanut kuntoilun hetken mielijohteessa ja lopettanut sitäkin nopeammin.

workout5

Aloitin siis täysin eri tavalla kuin yleensä. Miettimällä ja suunnittelemalla. Aikaisemmin olen nimittäin ajatellut ettei kuntoilua tarvitse suunnitella. Päätetään vain mitä kuntoillaan ja sitten tehdään se, mutta kyllä sitä täytyy hiukan miettiä, suunnitella sekä aikatauluttaa. Mitä vähemmän suunnittelee sitä todennäköisempää on että pian asiasta lipsuu niin paljon että se jää kokonaan toteuttamatta.

workout4

Ennen kuin aloitat yhtään miettimään mitä treenaat, missä treenaat ja kuinka useasti viikossa, mieti vastaus kysymykseen miksi. Minä tein tämän saman. Miksi tahdon treenata? Siihen löytyi muutamakin vastaus. Yleensä se tavoite on se mikä puskee meitä eteenpäin ja kun huomaa oman kehityksensä. Se että pääsee lähemmäs tavoitettaan tekee koko treenaamisesta sen arvoista. Olen itse huomannut että jos minulla ei ole kunnollista syytä ja tavoitetta niin kiinnostukseni lopahtaa todella nopeasti kuntoiluun. Sama pätee myös siihen ajatukseen että jos joku toinen treenaa niin minunkin täytyy tai jos joku tahtoo minun pääsevän eroon vatsamakkaroistani se on pakollista. Se että aloittaa treenin ja pitää siitä treenistä kiinni pitää lähteä ihmisestä itsestään. Syy ei voi olla: "Koska hän tekee sitä" tai "koska hän tahtoo sitä."

workout3

Syyn ja tavoitteen löydettyäni listasin ylös kaikki treenit mitä olen koskaan kokeillut. Niin kotona tehdyt kuin myös ne joita olen joskus koulun liikuntatunnilla päässyt kokeilemaan. Kuntoilun kun ei tarvitse olla pelkästään salilla käymistä ja painojen nostelua. Se voi olla myös pyöräilyä, seinäkiipeilyä tai  vaikka uimista. Tämän jälkeen rastitin kaikki sellaiset asiat joiden aikana oloni oli hyvä. Tunsin itseni itsevarmaksi, vahvaksi ja minulla oli hauskaa. Pidin siitä. Nimittäin ne treenit ovat sitten sellaisia jotka minun kannatti ottaa mukaan kun lähdin treenaamaan. Sama pätee sinuun. Jos olet miettinyt treenaamista  tai kuntoilua ylipäätänsä niin älä ota sellaisia asioita tulevaan treenirutiiniisi, joiden aikana sanot kuitenkin koko ajan itsellesi: "Tämä treeni on pakko tehdä, koska Salla tekee samaa ja nyt hänellä on täydellisen pyöreä peppu." Se toisen treeni ei ole välttämättä juuri sinulle oikea. Sinulla kuuluu olla myös hyvä olo treenisi aikana eikä vain sen jälkeen.

workout1

Listauksen jälkeen sitten päätin mitkä halusin treeniini ottaa mukaan. Kaikkia ei voinut nimittäin ottaa, sillä suurin osa asioista olisi vienyt liikaa rahaa eikä aikaa olisi riittänyt hirveästi muille asioille. Tämän jälkeen kalenteri esille ja aikatauluttamaan. Kun alkaa miettiä aikaa sille treenille niin päivän ja kellon ajan lisäksi pitää myös miettiä treenin kesto. Itse aloitin kotitreenistä, joten laitoin aikahaarukaksi 15 minuuttia. Enkä laittanut sitä jokaiselle päivälle tai edes samaa treeniä. Jotta kiinnostus pysyisi päiviä kannaattaa muuttaa vähän väliä sekä laittaa joka kerralle hiukan erilainen treenaus tai ihan kokonaan eri laji. Näin treeni pysyy kiinnostavana ja itse ei sitten kyllästy siihen nopeasti.

workout2

Monesti siis olen aloittanut treenaamisen ja pisin tauoton aikani on ollut kolme viikkoa. Tuona aikana en ole kuitenkaan nähnyt yhtään tulosta missään puolilla kehoani. Ehkä siinä että kunto on kasvanut, mutta muuten kehoni on ollut samanlainen kuin ennen aloittamistani. Miksi näin? Elämässäni on vain kuntoilu lisääntynyt mutta ruokavalio on pysynyt täysin samana. Se että aloittaa treenaamisen tarkoittaa myös sitä että täytyy muuttaa ruokavaliota. Ennen kuin aloitin treenien aikatauluttamisen kunnolla haravoin monia treenausblogeja ja 2/5 olivat sellaisia joissa neuvottiin ruokavalion muutoksessa. Loput blogit olivat sitten niitä joissa vain selostettiin bloggaajien omaa ruokavaliota, mutta ei se minua kiinnostanut. Halusin tiettää mistä minun kannattaa luopua ja minkä syömistä minun täytyy lisätä.
Ida Jeminan blogissa on hyviä vinkkejä niin treenaamiseen kuin ruokavalioonkin liittyen. Hänen blogistaan olen ottanut pieniä vaikutteita, mutta suurin osa tulee sitten siitä tiedosta mitä Rillellä on. Kaikki ne jotka ovat nopeita valmistaa on jätetty pois.
Vielä tämän vuoden loppuun itse menen kotitreenillä ja ensi vuonna ajattelin hankkia salikortin sekä kenties aloitan seinäkiipeilyn ja uimisen. Nuo ovat aina olleet sellaisia harrastuksia joissa minulla on ollut todella hauskaa.

Onko sinulla vaikeuksia treenaamisen aloittamisessa? 

xoxo
Paula

4 kommenttia:

  1. Mun on aika helppo alottaa treenaaminen, mutta se loppuu yleensä aika nopeeta, koska motivaatiota ei sitten yhtäkkiä olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on molemmissa aina ollu hiukan hankaluuksia xD

      Poista
  2. Tosi kiinnostava postaus! Nää sun vinkkipostaukset on kyllä ihan parhaita, niistä saa aina itse jotain uusia toimintatapoja tai muita vinkkejä. Mullakin oli joskus tolleen, että alotan ja sitten lopetan äkkiä. Nyt oon kuitenkin saanu urheilusta itselleni rutiinin, joten enää se ei toivottavasti oo jäämässä pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, ihana kuulla! :3
      Se on hyvä kun saa kunnolla kiinni ja lisättyä treenaamisen rutiineihinsa. Uskon että varmasti ei jää pois :D

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset