YSTÄVÄNI ON MYRKKYÄ + 6x MITEN SAADA UUSIA YSTÄVIÄ

ny7

"Do not be misled: Bad company corrupts good character." -- 1 korinttolaiskirje 15:33

ny2

Ne ihmiset joilla itsemme ympäröimme muokkaavat meitä. Itse asiassa, me olemme yleensä viiden parhaan joukossa niistä ihmisistä joiden kanssa vietämme aikaa. Kun vietämme aikaa sellaisten kanssa, jotka ovat negatiivisia alamme näkemään asiat enemmän negatiivisen lasin läpi. Kun vietämme aikaa positiivisten ihmisten kanssa olemme inspiroituneita näkemään kaiken sen positiivisen ympärillämme. 

ny6

On kauheaa sekä hyvin vaikeaa huomata, että sellainen henkilö jonka kanssa olet todella läheinen tai olet tuntenut hänet todella pitkään onkin yksi suurimmista saastuttajista elämässäsi. Ympärilläsi olevat ihmiset, jotka vähättelevät tavoitteitasi, eivät hurraa menestyksellesi tai pinnallisesti ovat mukana keskusteluissa, joissa unelmasi ovat pääosassa eivät kuuluisi olla osa elämääsi. Vaikka rakastaisit heitä syvästi, heillä ei ole mitään arvoa elämässäsi. Sen sijaan käänny niiden ihmisten puoleen jotka kannustavat sinua unelmiesi kanssa, onnittelevat sinua saavutuksistasi ja hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet. Huomaa ero kun ympäröit itsesi noilla ihmisillä.

ny3

Jos tahdot olla onnellisempi, sinun täytyy ympäröidä itsesi onnellisilla/onnellisemmilla ihmisillä. Jos haluat olla kunnianhimoinen, on sinun ymäröitävä itsesi sitten kunnianhimoisilla ihmisillä. Jos tahdot kuntoilla, on sinun ympäröitävä itsesi ihmisillä, joilla on terveellisiä elämäntapoja. Se on näin yksinkertaista.

ny1

Negatiivisten ihmisten poistaminen elämästä voi olla vaikeaa ja se saattaa tarkoittaa että joudut olemaan jonkin aikaa yksin, kunnes sitten alat tapaamaan uusia ihmisiä joilla on samanlainen energia kuin sinulla. Mutta eikö ole parempi olla siinä positiivisessa muutoksessa kuin tyytyä elämään jota ympäröi myrkky?

ny4

Elämäsi tulee olemaan täynnä vaikeita kaverisuhteita, mutta myös elämää mullistavia muistoja. Ne ihmiset jotka tosissaan rakastavat, välittävät ja tukevat sinua ovat niitä joiden vierellä tahdot olla. Mikään ystävyys ei ole sen arvoinen, jos se jättää sinut tuntemaan negatiivisuutta ja epäonnistumsita itseesi. Ympäröi itsesi ihmisillä jotka nostavat sinut ojasta ja ihmisillä joita rakastat itse nostaa sieltä. Katso näin koko elämäsi muuttuvan.


ny5

Miten saada uusia ystäviä?
  1. Kavereiden kaverit -- Olit sitten muuttanut uuteen kaupunkiin tai tahdot päästä uusille kulmille vanhalla kotiseudullasi, koita mennä enemmän ryhmä tapahtumiin kavereidesi kanssa. Kysy voisitko liittyä parhaan kaverisi seuraan, kun hän lähtee shoppailemaan uusia kenkiä oman lapsuuden kaverinsa kanssa. Tarjoa jollekin juoma jossain ryhmän kokoontumistilaisuudessa. Kehu jonkun tytön kenkiä tai asua baarissa. Uuden ystävän löytäminen on aika sama kuin seurustelu. Ilman sitä kauheaa sydänten särkymistä, jos kaikki menee päin metsää. Plus ei se pieni kohteliaisuus ketään satu.
  2. Aloita uusi harrastus -- Ilmottaudu sille joogatunnille, joka järjestetään lähelläsi. Kehosi ja mielesi eivät ole ainoat jotka kiittävät sinua, vaan samalla tapaat uusia tuttavuuksia naapurustostasi. Jos jooga ei ole juttusi niin voit kokeilla spining tunteja, kitara tunteja, kokkikurssia, Ranskan tai Espanjan opiskelua tai jopa vapaaehtoistyötä. Vaikka et saisikaan uusia ystäviä niin sinulla on ainakin hyvä olo, kun olet päässyt eteenpäin jossakin tavoitteessasi.
  3. Tapaa ihmisiä koulun tai töiden kautta -- Kysy siltä tytöltä, joka istuu takanasi äidinkielen tunnilla, jos hän tahtoisi vaikka mennä kahvilla tai keskustele kurssista. Kysy siltä jätkältä töissä, jos hän tietäisi yhtään hyviä lounaspaikkoja. Älä pelkää laittaa itseäsi tällaisiin tilanteisiin ja älä pelkää kysyä sellaisia ihmisiä kahville, jotka eivät ole täysin samanlaisia kuin sinä. Osa parhaista ystävistäsi ovat ja tulevat olemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat täysin erilaisia kuin sinä.
  4. Ajattele laatikon ulkopuolella -- Astu ulos mukavuusalueeltasi ja poistu seinän vierustalta. Esittele itsesi, kysy joltain jolla on upea paita, mistä hän on sen ostanut, hymyile tuntemattomille ollessasi liikenteessä, maksa takanasi olevan henkilön kahvi. Ystävät tulevat kaikissa erilaisissa muodoissa, ikäluokissa ja sukupuolissa. Sinun ei tarvitse tyytyä ainoastaan niihin ihmisiin, jotka automaattisesti ryhtyvät ystäviksesi. Voit olla ystävä naapurin vanhanan naisen kanssa, tätisi kanssa, sen kahvilan baristan kanssa, jossa käyt tai sen jätkän kanssa, joka soittaa kitaraa aina koulussa yhdessä nurkassa. Älä ole liian nirso. Sen sijaan ole se tyttö, joka hyväksyy kaikki. Näin piirisi kasvaa nopeaan tahtiin.
  5. YRITÄ -- Kun olet luonut joitain yhteyksiä ihmisiin, pyri tekemään suunnitelmia heidän kanssaan. Lähetä heille outo tekstari tai tägää heidät hauskaan memeen. Tietysti sinun on yritettävä parhaasi ettet tyrkytä itseäsi liikaa. On tärkeää ettet istu alas ja odota heidän ottavan sinuun yhteyttä. Todennäköisyys on että nämä ihmiset ovat yhtä epävarmoja tästä koko "uusi ystävä" jutusta yhtä paljon kuin sinäkin. Ole itsevarma ja anna itsesi kukoistaa.
  6. Ota yhteyttä vanhoihin tuttuihin -- 20 -vuotta sitten oli hiukan hankalampaa saada yhteys kaikkiin tuttuihin, mutta nykyään kaikilla on kännykät ja löytyy facebook, instagram sekä twitter. Jos uusien ihmisten tapaaminen jännittää ja ujostuttaa ihan liikaa hyvä vaihtoehto on ottaa yhteyttä siihen henkilöön jonka kanssa vietit useita välitunteja ala-asteella.

ny8

Eilen oli ystävänpäivä ja aivan mahtavia postauksia ystävyydestä ilmestyi blogien puolelle. Kuten Hennan blogissa ihanat pienet höpötykset ystävänpäivästä ja mahtava lahjaidea, Minnan blogissa ihastuttavat vinkit miten ystävää voi ilahduttaa sekä Piian blogissa oli hyviä havaintoja millainen ystävä on. Toisin kuin muualla maailmassa Suomessa tunnutaan viettävän tämä romantiikan päivä enemmän ystävien kesken. Joka minusta on oikeastaan ihanampi ajatus. Harvemmin kukaan ajattelee kenenkään olevan myrkyllinen ystävä. Enkä tarkoita että jokaisella sellainen olisi eikä tämän postauksen ole tarkoitus olla negatiivinen, vaan muistuttaa jokaista että ystävän kuuluisi olla se elämän positiivinen energia, auringon säteet pilvisenä päivänä.

Muista sinäkin olla ystäviesi aurinko.

xoxo
Paula

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset