MY FEBRUARY VIA INSTASTORY

insta

Vaikka helmikuussa onkin vähemmän päiviä muihin kuukausiin katsottuna tämä kuukausi tuntuu minun mielestäni kestävän pisimpään. Nyt kuitenkin ollaan siirrytty jo ihanaan maaliskuuhun, minun syntymäkuukauteeni ja ennen kuin hypätään kunnolla tähän kuukauteen kurkataan vielä mitä se minun helmikuuni oikein sisälsi.


helmi1

1. Kuukausi alkoi ihanalla lumipyryllä ja se lumi ei ole vieläkään sulanut maasta. Mikä on oikeastaan todella kiva juttu.  2. Teen Wolf sarjan kuudes tuotantokausi ilmestyi Netflixiin ja Rillen kanssa katsottiin kaikki jaksot yhdessä illassa. Tuo olisi voinut olla sarjan loppu, mutta tarkistin ja jaksoja on lisää, joten ne varmaan ilmestyvät jossain vaiheessa.  3. Aloitin taas pienen tauon jälkeen tarot korttien lukemisen harjoittelun. 

helmi2

4. Käytiin meidän lähibaarissa, joka on uudistunut. Ei enää ole sellainen vanha räkälä ja nyt sinne uskaltaa oikeasti viedä kavereitakin muutamalle.  5. Aloitettiin Walking Dead alusta, sillä halusin itse olla ajan tasalla sarjan tapahtumista ja Rille ei ollut katsonut koko vitos kautta.  6. GYST day is the best day!

helmi3

7. On ihanaa kun pääsee koulusta ja aurinko vihdoinkin paistaa edelleen eikä ole pilkko pimeää. ♡ 8. Koulussa oli föönausharjoittelua. Se on paljon vaikeampaa saada tuo kampaus näyttämään pallolta kuin miltä se näyttää. Oikeasti.  9. Oli opiskelu kuinka ihanaa ja mielenkiintoista, parhaat päivät on ne jolloin pääsee aikasin.

helmi4

10. Vieläkin ihan koukussa tähän peliin.  11. Ihana auringon nousi. ♡ 12. Vaikka päivät ei olekaan niin pitkiä tai meillä ei ole montaa kurssia, olen silti aina puhki koulun jälkeen.

helmi5

13. Sarjan katsomista meidän pienenltä sohvalta. ♡ 14. Parturiperjantait on meillä niitä jolloin miehet saa tulla ilman ajan varausta. Kiva perjantai, mutta asiakkaita oli vain kolme ensimmäisenä perjantaina.  15. Soitto työssäoppimis paikasta oli nopea, mutta jännitys kasvoi.

helmi7

16. Arkiaamuille on tullut nyt tavaksi katsoa Brad Mondon videoita. Jotenkin kiva katsoa videoita joissa aiheena hiukset ja ymmärtää vihdoinkin kunnolla kampaajan antamat pointit.  17. Kampaamo Pesula on kyllä niin ihana modernissa sisustuksessaan ja heti kun astui sisään salongista tuoksahti ihanat tuoksut. Kuin olisi astunut paljon miedompaan Lush:n myymälään. Sain myös sen työssäoppimispaikan tuolta! Jee! Viikosta 13 eteenpäin minut löytää siis kahdesti viikossa tuolta touhuamasta. ♡ 18. Aamuiset kamppailut minun ja unessa olevan Rillen välillä.

helmi8

19. Löysin uuden kappalleen, jota olen kuunnellut aikalailla toistolla. ♡ 20. Käytiin parin luokkalaisen kanssa koulun jälkeen yksillä.  21. Ehkä oli ihan hyvä, että Rille sai sen työkeikan kun minulla alkoi loma. Ihana ystävä päätti nimittäin tulla kylään.

helmi9

22. Oli hyvä ilma, joten kävelin Myyrmanniin ostoksille. Best idea ever! ♡ 23. Sain just otettua tän kuvan, kun puhelin päätti sanoa; "Nope! Täällä on ihan liian kylmä. Imasen kaikki akut ja sammun. 24. Kirjasto on oikeasti kirjoja rakastavien taivas.

helmi10

25. Heräsin oikeasti noin aikasin lomalla ainoastaan koska halusin jatkaa lukemista. ♡ 26. Ihanan siisti koti ja Rille valtasi heti television peleilleen.  27. Muutaman kukan halusin mukaan pieniin valokuvaussessioihin, mutten halunnu sitten heittää niitä roskiin, joten asetin ne shottilasiin työpöydälle.

helmikuu

28. Meille tuli hoitoon muutamaksi kuukaudeksi kavereiden koira, Hannibal, Hani, Hanski. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Söpöläinen rakastaui yhteen pörrövilttiin. Siis oikeasti rakastui.

helmi11

29. Kamikaze Kaitou Jeanne oli sellainen manga sarja jota rakastin lapsena. Oli pakko lainata nuo kirjastosta ja muistella lapsuutta. ♡ 30. Ihana kylmä aamu. Muutenhan tuo kylmä ei haittaisi, mutta kun täällä pk -seudulla on se aivan ihana merituuli. ♡ 31. Tein ensimmäistä kertaa itse lämpimiä voileipiä. Niistä tuli oikeasti hyviä.

helmi12

32. Hani pieni apukokkini keittiössä aina kun teen ruokaa. Nauroin oikeasti kymmenen minuutia sille kun kavereini kommentoi kuvaa että oli lukenut "apukakki". Kommentti tuli niin yllättäen etten voinut olla nauramatta. ♡ 33. Taas pientä keikkaa tyttöjen illoissa Itä-Pakilassa. Se oli siis eilen ja arvatkaas olenkon tänään väsynyt. ♡ 34. Olen asunut stadissa 19 -vuotta elämästäni ja odotan innolla että pääsen sinne jälleen asumaan. Vaikka tunnenkin paikan kuin omat taskuni niin jään silti aina ihastelemaan tuota kellotornia rauttiksella.

Minkälainen sinun helmikuusi oikein oli?

xoxo
Paula

Muista käydä seuraamassa niin blogin (@paulinebeautyqueen) kuin minun henkilökohtaistakin (@pauline_xs) instagram tiliä.

2 kommenttia:

  1. Aaaww miten söpö hauva♥ Tosi kivan näköinen sun työharjottelupaikka, luulispa että tuut viihtymään tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä yks söpöläinen x3 ja ihana halikaveri! Toi paikka oli kyl aivan ihana sisustukseltaan, jopa takahuoneessa. Oon tosi innoissani harjotteluajasta tuolla :D

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset