BLOGGAUS TAVOITTEET | KEVÄT 2018

moo1

Kun sellainen hetki sattuu eteen, jolloin katsot yhtä tai useampaa blogi postaustasi ajatellen "hyi hele" tiedät, että nyt olisi korkea aika oikeasti tehdä asialle jotain.

Tavoitteeni tälle vuodelle on ollut se, että panostan enemmän postauksiini. Oikeastaan alku vuosi meni omasta mielestäni todella hyvin, mutta tässä helmikuun lopulla julkaistut ja melkeinpä koko maaliskuun postaukset ovat olleet sellaisia joita olen katsonut inhoten. Muutama on ollut sellaisia postauksia jotka olen pienessä kiireessä julkaissut tai hutaisten vain ottanut kuvat. Enemmän ehkä tuota jälkimmäistä.

LITTLE THINGS WITH JASSY blogin innoittamana päädyin pohtimaan enemmän blogini sisältöä. Maaliskuussa otin itseäni kiinni niskasta instagramini suhteen ja nyt voisin ehkä tehdä myös blogini suhteen. Tässä muutama asia joita tuli mieleen pienen aivoriihin jälkeen.

moo2

KIRJOITTAMINEN
En ole varmaan kauheasti edes aiheesta puhunut teille (joku korjaa jos olen väärässä), mutta lukihäiriöstäni huolimatta kirjoittaminen on yksi intohimoistani. Olen iloisesti yllättynyt, että olen alkanut kirjoittamaan eri tavalla postauksiani. Kirjoittaminenkin kun on omalla tavallaan taidetta ja hyvät sanat jäävät aina mieleen. Yritän julkaista enemmän syvällisiä postauksia, mielipide postauksia, mutta myös kuulumis postauksia joihin yritän tuoda sen tylsän päivän selostamisen sijasta kauniita sana yhdistelmiä. And a another thing. There is the possibility that I might start writing in English too. I tried it on my last blog, but I stopped because there was so many Finns that corrected me. It was really annoying. There is a lots of reasons why it was annoying, but now I'm not going to list them. Maybe some other time.

SISÄLTÖ
Minulla on muutama uusi postausidea mielessä, josita voi syntyä hyvällä tuurilla postaussarja. Olen myös tässä muutaman päivän sisällä selaillut erilaisia blogeja sekä vanhoja tuttuja postauksia ja yrittänyt keksiä uuden tavan tuoda ne eloon. Tarkoitus olisi tuoda niiden syvällisten postausten lisäksi myös enemmän mielipidepostauksia, mutta myös sitä muotia ja kauneutta, joita onkin ollut tarkoitus enemmän blogissa tuoda esille. 

KUVAT
Kuvat on aina sellainen asia, jolla monesti nyrpistelen nenääni. Silloin siis jos ne ovat aivan hirveät. On muutamia postauksia, joiden kuvat ovat sellaisia joista en pidä ollenkaan, mutta koska se oli pakko päästä julkaisemaan niin hutaisten otin kuvat. Tahdon pitää tämän postaustahtini eli kolme kertaa viikossa, mutta se tarkoittaa sitten sitä että kaikki kuvat eivät itseäni miellytä. Nyt aion tehdä sen toisin. Jos kuvat eivät miellytä niin en julkaise postausta. Itse kun pidän kuvia todella tärkeässä roolissa postauksissa. Olen siis seurannut enemmän ihmisiä instagramissa, sillä sieltä saan suurimmat inspiraatiot kuviin. Yritis ottaa asukuvia on oikeasti kova, sillä itse pidän asukokonaisuus postauksista ja tahdon luoda kaikkea sellaista, mistä itsekin pidän.


   Onko sinulla mitään suunnitelmia oman blogisi suhteen?

ruusu

Ei kommentteja

Pidetään kommentit jooko siisteinä, kiitos ♥