SYNNINPÄÄSTÖNI

HFQK4136

Viime vuonna juuri näihin aikoihin blogeissa pyöri sellainen postaus ns. "villitys" kuin kauneuden kuolemansynnit ja totta kai itsekin osallistuin tekemään tämän. Kuolemansynnit on omasta mielestäni yksi todella hyvistä postausaiheista, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Näillä postauksilla jaetaan muutama synti, huono tapa. On inhimmillistä olla tottelematta jokaista sääntöä ja välillä kääntyä niiden omien mielihalujen suuntaan, mutta niiden myöntäminen on täysin eri juttu.
Tällä hetkellä blogeissa olen nähnyt pyörivän "synninpäästö" nimisen postauksen. Parissa muussa tosin se taisi olla eri nimellä. Kun Katariina omassa blogissaan tämän postauksen julkaisi päätin itsekin sitten tarttua tähän aiheeseen ja kertoa, mitkä niitä omia syntejäni oikein ovat.

BXRW7869

RYDC2378
Hattu H&M | Paita Itsepalevelukirppis Bella | Housut New Yorker | Converset Itsepalvelukirppis Tingi & Tongi | Kånken reppu Partioaitta

Herkuttelusyntini.
Tämä on oikeasti suurimpia syntejäni. Syön ja himoitsen todella paljon kaikkea makeaa. Juuri eilen illallakin teki mieli "mussuttaa" jotakin hyvää. Onneksi kotona ei ole tällä hetkellä mitään makean puoleista. Eniten kai himoitsen kaikkea, missä vain voisi olla suklaata. Olen kuitenkin onnistunut vähentämään suklaan syöntiäni. Yläasteella kävin aina koulun jälkeen ostamassa joko suklaalevyn tai muutaman patukan. Nykyään voin olla viikonkin syömättä, mutta himoni sitä kohtaan kuitekin sitten kasvaa.

Ihonhoitosyntini.
Minä unohdan liiankin monesti pestä kasvot, rasvata ihoa yms. Varsinkin meikkien puhdistaminen päivän jälkeen unohtuu liiankin usein. Tosin käytän niin vähän arkimeikissäni meikkiä, että en huomaa sitä ja siksi en pese kasvojani, mutta ei tuokaan syy kuitenkaan hyvitä tekoani tai anna lupaa olla tekemättä sitä.

XDLC0801

Siivoussyntini.
Siivoaminen on yksi asia, jota teen aina stressin alla tai jos minua alkaa ahdistamaan. Silloin aivot saavat muuta ajateltavaa ja kädet toisenlaista tekemistä. Imurointi jää kuitenkin usein, sillä itselläni on paha tapa jättää vaatteita lattialle - joka on myös tarttunut Rilleen

Ystävyyssyntini.
Olen yksi niistä kavereista, joka on todella laiska näkemään. Ei se ehkä joidenkin silmään vaikuta siltä, mutta suurimman osan ajasta tahdon vain olla kotona sohvalla löhöilemässä. Enkä näe koskaan koulukavereita koulun ulkopuolella, joka saattaa johtua ihan siitä että ala-asteella kukaan ei koskaan pyytänyt minua viettämään aikaa. Ennen viidennettä luokkaa siis. Ajatustapani oli sitä ennen; "miksi nähdä koulun ulkopuolella, kun nähdään melkeinpä joka päivä koulussa." Surullinen ajatustapa, jos katsoisi pintaa syvemmälle. 

URZM2760

Hiussyntini.
Laitan todella harvoin hiuksiani ja sitten jos laitan niin en käytä mitään suojatuotteita esim. lämpösuoja, vaikka se on ehdoton kun käytetään lämpöä työkaluna. Sen takia en kai koskaan hiuksiani laitellutkaan teini-iässä sekä koska laiskuus. Voisin oikeasti tehdä erillisen postauksen laiskuudestani, sillä on todella monta asiaa joita en ole tehnyt vain sen takia koska en jaksanut. Onneksi tästäkin aletaan pikku hiljaa pääsemään eroon.

Pukeutumissyntini.
Jos löydän esim. todella kivan näköisen paidan niin siinä saattaa mennä montakin kuukautta, jopa vuosia, ennen kuin käytän kyseistä vaatekappaletta. Ostelen vähän väliä uusia vaatteita, mutta sitten kuitenkin tyydyn niihin luottopaitoihini sekä farkkuihin. Ajattelin - ja vielä joskus nykyäänkin ajatus syntyy hiljaisena kuiskauksena takaraivossani - monesti yläasteella sekä lukioaikoina, että jos pienestikään vaihdan tyyliäni niin muut ajattelevat minun olevan parempi kuin he. Kaverini eivät olisi välittäneet, vaikka olisin kävellyt kukkaruukku päässä ja väittänyt sitä hatuksi. Mietin mitä ne ihmiset ajattelivat, jotka eivät oikeasti vaikuttaneet elämääni. Nykyään taas syntyy ajatuksia, että olisin liian vanha vaihtamaan tyyliä, kunnes muistan että olen 21 ja koskaan ei ole liian vanha tekemään mihinkään.

Parisuhdesyntini.
Rille tarvitsee aikaa jolloin minä en ole hänen lähellään. Niin yksin kuin myös kavereidensa kanssa. Jokainen tarvitsee sellaista aikaa jolloin se tyttö-/poikaystävä ei ole lähellä. Minun on tosi vaikea antaa sitä sillä tahdon olla kotona, kun arkipäivät vietän koulussa tai sitten toppipaikassa. On tosi vaikeaa myös antaa tässä yksiössä oma rauha Rillelle ja hänen ystävilleen ja minulla on omat syyni, miksi kiristelen hampaita kun hän puolestaan lähtee jollain kaverillaan käymään. On typeriä ja järkeviä syitä, mutta silti täytyy muistaa, että parisuhteessa on kaksi ihmistä. 

JIQM6965

   Oletko itse jo tehnyt tämän postauksen? Jos et niin mitkä sinun vastauksesi olisivat?

ruusu

4 kommenttia

  1. Mullakin on tuo sama herkuttelusynti! On se vaan kumma, miten paljon voi tehdä makeaa mieli :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki aina ihmettelen, että mistä se tulee. Varmaan menkoista. Tiiän ainaki sen et ennen ku mulla alko menkat nii en välittäny yhtään suklaasta, mut nykyään himoitsen sitä xD

      Poista
  2. Pukeutumissynti ainakin uppoo munkin kohdalla, niin paljon turhia vaatekappaleita kaapit täynnä!

    VastaaPoista
  3. Siis mulla kans ehdottomasti sama herkuttelusynti kuin sulla! Voisin syödä kaikkea makeaa, varsinkin suklaata vaikka koko ajan, jos se vaan olisi mahdollista :D

    VastaaPoista

Pidetään kommentit jooko siisteinä, kiitos ♥