VIIME HETKEN LAHJAT ÄIDILLE

kukka2

Äidit ansaitsevat minusta joka päivä extra huomiota, mutta aina välillä se pääsee unohtumaan. Oikeastaan aika usein. Monesti tulee myös päiviä jolloin äidin naama on se ärsyttävin ja hänen äänen kuullessaan voi tehdä mieli repiä hiukset päästä ja tunkea ne korviin. Viime vuonna kirjoitin postauksen äitienpäivänä omalle äidilleni ja tänä vuonna puolestaan kirjoitan teille hiukan aikaisemmin omien lahja vinkkieni kanssa.

Itse olen monesti unohtanut lahjan tai vain en ole pystynyt hankkimaan mitään upeaa. Koskaan tosin en ole äitienpäivänä täysin tyhjin käsin ollut. Minulla oli eräs idea mielessä tällä äitienpäivälle, mutta se taitaa siirtyä ensi vuodelle tai lähemmäksi eli äidin syntymäpäivälle, joka on lokakuussa.

kukka3

NE PERUS LAHJAIDEAT

Kukkakimppu | Tein tämän oikeastaan viime vuonna ja äiti rakasti sitä, sillä hänelle tuli siitä mieleen ajat jolloin olimme veljen kanssa päiväkoti-ikäisiä. Ruoka- tai ihan kukkakaupasta ostetut kukat ovat todella kauniita. Saattavat jopa kestääkin todella kauan kunhan vain jaksaa pitää niistä huolta. Joskus kukkaro ei kuitenkaan anna myöten ihanille ruusukimpuille, mutta silloin on hyvä idea kukkia rakastavalle äidille käydä poimimassa ne itse. Kevät on ihanaa aikaa jolloin kukat kukkivat ja varsinkin valkovuokot. Nykyään sitä miettii aina vain kuinka kaiken täytyy olla suurta, runsasta ja jokaisen pennin väärti. Joskus on vain hyvä lieta hiukan polvia ja viedä suloinen pikkukimppu äidille ihailtavaksi kuten pienenä tuli aina vietyä ensimmäisiä kevään kukkasia hänelle vain koska; "Katso äiti kevät on tullut!"

Itse tehty kortti | Ei siihen tarvita kuin yksi paper, muutama värikynä, maalia tai tusseja ja hiukan mielikuvitusta niin kaikki on hyvin. Äidin laatikoista löytyy vieläkin niitä kortteja joihin on vain liimattu tusina rypistettyä paperia, toisia on sormiväreillä sotkettu ja kaikissa on todella harakanvarpailla kirjoitettua tekstiä. Nyt kun sitä on hiukan vakaampi käsi ja tyylitajua niin voi tehdä sellaisen kortin jonka teosta on ylepä. Tosin kyllähän sitä silloin 5 vuotiaana oli ylpeä siitä liiman täyteisestä kortista. Helmihytti blogissa on ohje aivan ihanan äitienpäiväkortin tekoon.

Leivo tai kokkaa | Leipominen on todella yleinen juttu, mutta hyvä vaihtoehto voi myös olla kokaaminen. Jos äidilläsi on tietty lempiruoka tai hän on opettanut sinulel täydellisen makaronilaatikon reseptin, toteuta se! Äidit arvostavat eniten sitä, kun he tiedostavat heitä kuunneltavan. Leipomalla hänen lempi muffinsejaan tai kokkaamalla hänen salaisen murekereseptinsä osoitat että olet kuunnellut ja kehittynyt hänen ansiostaan.

kukka4

JOTAIN HIIIIUKAN ERIKOISEMPAA

Brunssi tai lounas | Äitienpäivä on päivä ainakin itselleni, jolloin on aina yritetty tehdä päivästä sellainen, jolloin äidin ei ole tarvinnut huolehtia muusta kuin rentoutumisesta. Ruuan laitto on yleensä se josta äidit yleensä huolehtivat, ainakin oma äiti aina huolehti että oli masu täynnä ja huolehtii edelleen, että sitä ruokaa kaapista löytyy. Enää ei voi aamiaista viedä sänkyyn, mutta hyvä korvaaja on viedä äiti sunnuntaibrunssille tai lounaalle hänen valitsemaan paikkaansa. Jos varaa ei ole viedä mihinkään lounaalle, mutta niin pyydä äiti vierailemaan luonasi tai mene hänen luokseen kokkaamaan. Hyvä vaihtoehto on myös ihana piknik jos sää sallii tai pyöräilyretki jäätelökioskille.

Spa päivä | Nyt saattaa olla hiukan myöhäistä käydä buukaamassa äitienpäiväksi kylpylään tilaa omalle äidille, mutta spa päivän voi siirtää muutamalla viikolla eteenpäin ja sen sijaan että antaisit pelkästään tämän pientä esimakua rentoutumisesta voisit luoda ostamalla äidillesi muutaman naamion, jalkakylpyyn tarvittavat välineet ja luoda hänelle ihanan kylpyläpäivän kotona. Anna äitisi nauttia ihanasta kasvonaamiosta, katsoa lempiohjelmaansa, kun sinä sillä välin hääräät puolestasi keittiössä.

Luonnonkosmetiikka | Oma äitini on sellainen, joka rakastaa itsensä ehostamista, omasta ihonsa huolenpidosta (myöskin sen ruskettamisesta tähän aikaan vuodesta) sekä hänkin höpöttää hiuksistaan. Kuinka täytyy olla ihanan punaiset ja kiharat. Jos äitisi on samanlainen ulkonäöstään kiinnostunut on hyvä valinta ostaa hänelle jotain sellaista mitä hän ei ole vielä testannut. Eco Beauty Wellness on luonnonkosmetiikkaa myyvä yritys, jonka tuotteet ovat silkkaa ihanuutta. Varsinkin heidän John Masters Organics tuotteet ovat ihania. Omat suosikkini; Lavender Rosemary Shampoo on aivan ihana tuoksultaan ja sopii täydellisesti mökkilaiturista haaveilevalle mammalle. Spearmint and Meadowsweet Shampoo soveltuu hyvin päänahan ongelmiin, edistää hiusten kasvua ja samalla stimuloi päänahkaa antaen ihanan raikkaan ja viilentävän tunteen. Näitä molempia löydät myös Kampaamo Pesulan verkkokaupassa, jossa on vielä -15% alennus menossa.

Omaa taidetta | Jos olet yhtään taiteellista sorttia hyvä idea on ottaa pensseli käteen ja maalata ensimmäinen asia, joka omasta äidistä tuleekaan mieleen. Voit myös piirtää tai kirjoita vaikka runo, sanoita oma kappale tai tee se tietokoneella. Kaikki äidit rakastavat lahjoja joihin on nähty vaivaa ja jotka on tarkoitte juuri heille. En oikeasti voi kuvitella, miksei oman lapsen kehitys vesivärien käytössä tai pianon soitossa voisi olla ylepyden aihe.

kukka1

   Oletko itse ostanut tai väkertänyt jo äidillesi äitienpäivälahjan?

ruusu

3 kommenttia:

  1. Itse tein äidilleni ja tulevalle mummolle(mulla laskettuaika heinäkuussa) kevään ja kesän selviytymispaketin. Laitoin pieniin muovisiin lahjapusseihin hänen lempi makeisia erilaisia ja kirjoitin pusseihin ”juhlan aihetta, huonon päivän varalle(tähän laitoin myös hauskan runokirjan äideistä), ”ilon hetkiin” ja ”tilapäisen ketutuksen hoitoon” sekä ”rennot koti-illat”(tämän kanssa aikuisen värityskirja ja värikynät)
    Oli tosi edullinen mutta ihan kiva lahja :)

    VastaaPoista
  2. Multa lähti semmonen orvokki-istutus :) Se on yleensä ihan kiva näin kesää vasten.

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset