BLOGGAUS TAVOITTEET | HEINÄKUU

kukka1

Helmikuussa väkersin tällaisen bloggaamisen tavoitteet postauksen ja ajattelin nyt tehdä samanlaisen. En kuitenkaan pitkälle aikavälille, vaan ihan vain tälle kuukaudelle. Joskus on vain helpompaa tehdä lyhyelle ajalle suunnitelmia kuin tehdä suuria koko elämäksi. Tämä voisi olla kiva uusi sarja ja lisäsin pari uutta kohtaa. Toinen on vain kiva ja toisen kautta on kiva seurata "kehitystä".

kirjoittaminen.
Jotenkin viime kuu toi mukanaan sellaisen hiukan laiskanloisen kirjoituksen kohdallani. Sain kyllä hyviä postauksia ulos, mutta en mielestäni tarpeeksi miettinyt kunnolla tekstiä, mitä tuli kirjotiettua. Pidän itse kuitenkin hyvin paljon syvällisestä, kuvauksellisesta ja hiukan nokkelammastakin kirjoitustyylistä enkä mielestäni nyt ole oikein siinä onnistunut. Tarkoitus olisi siis tuoda enemmän omaa kokemusta esille jopa noissa vinkki postauksissa.

sisältö.
Tässä kuussa tulen kaiketi enemmän jakamaan teille hiusaiheisia postauksia. Ihan vain sen vuoksi, että itse olen alkanut oppimaan enemmän ja tietoni aiheesta on kasvanut. Tulen myös julkaisemaan luultavasti enemmän bloggaamiseen liittyvää sisältöä, sillä olen huomannut niistä olevan apua teille muille bloggaajille. On myös ollut ihana törmätä samoihin mielipiteisiin. Olen myös enemmän miettinyt postauksia, jotka liittyvät kauneuteen. Niin vinkki kuin syvällisessä muodossa.

valokuvat & valokuvaaminen.
Olen aina ollut hiukan nenän nyrpistelijä, mitä tulee oman blogini kuviin. Aina välillä ollut muutama hyvä kuva, mutta suurin osa postauksista ei ole kuvien kohdalla miellyttänyt silmääni. Kesäkuu oli omasta mielestäni hyvin onnistunut siinä kategoriassa! Yritän siis jatkaa samaa rataa, että enemmän valkoista, valoisaa kuvaa kuin hätäisesti otettuja otoksia. Muutama asukuva, mitä myös tässä on tullut otettua; olen ihastunut täysin niihin ja tahdon ottaa niitä enemmän. Olen pistänyt ylös hyvin monta kuvauspaikkaa, jotka käyn kyllä läpi. Pitää vain opetella poseeraamaan, kun joku toinen on siellä kameran takana.

kuukauden lausahdus.
"Instead of trying to prove to the world you love your life, focus on actually loving it and watch how quickly things change."

sosiaalinen media.
twitter: 178
instagram: 420
youtube: 428

   Minkälaisia suunnitelmia sinulla on oman blogisi kohdalla?

kiss

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset